Mittatilaustyönä tehdyt tapetit ja taulut. Ilmainen toimitus, lähetetään 1-2- päivän kuluessa.

Erica Jacobsonsin ensimmäisen tapettimalliston kirkkaat ja vahvat värit

Erica Jacobsonsin ensimmäisen tapettimalliston kirkkaat ja vahvat värit

Selkeistä, vahvoista väreistä ja graafisista elementeistä on tullut hänen selvä tunnusmerkkinsä. Hän löytää inspiraatiota kaikkialta maailmasta aina taiteesta, kirjoista ja ihmisistä kangasmalleihin ja typografiaan saakka.Hän kuvaa In My Mind - mallistoa leikkisäksi, lämpimäksi ja täynnä energiaa olevaksi mallistoksi. Tapasimme Erica Jacobsonin ja esitimme hänelle lisää tapettimallistoon ja luomisprosessiin liittyviä kysymyksiä. Millainen sinun luova työprosessisi on?Työtä aloittaessani menen yleensä taidenäyttelyihin ja katselen paljon kirjoja ja hieman internetissä, sillä joskus minun minun täytyy lukea aiheesta, jonka parissa työskentelen. Sen jälkeen kokoan aiheeseen liittyvän leikekirjan, jotta saan tunteen esille muodoissa ja tavoissa. Sitten teen paljon piirroksia käsin, käytän vain mustaa kynää ja mustaa guassiväriä. Piirustukset skannataan ja värjään ne digitaalisesti.Miksi sinä aloitat piirtämällä mustavalkoista?Haluan, että se tuntuu käsintehdyltä, että jokainen pensselinveto ja kynänpiirto näyttää elävältä. Teen useita mustavalkoisia piirustuksia saadakseni määrän, josta voin valita. Useimmiten luonnostelluista, hieman tiedostamattomasti tehdyistä piirroksista tulee hyviä. Jos yrität korjata ja tehdä sen "oikein", piirustuksen ilmeen ytimen menettää helposti. Jos haluan käyttää väriä suoraan, silkkipainanta on suosikkitekniikkani, sillä voin tuoda värillä esiin suuria pintoja ja muotoja.Mistä etsit inspiraatiota?Saan inspiraatiota pääasiassa taiteesta, matkustamisesta, väreistä ja kuvioista. Jännittävistä ihmisistä, kasvillisuudesta, silkkipainatuksesta ja typografiasta. Juuri nyt katselen Voguen kansia 30-luvulta ja muotisuunnittelija Yves Saint Laurentin 80-luvun mallistoja. Minua inspiroivat myös taiteilijat kuten Matisse, Sonia Delaunay, Niki de Saint Phalle ja Marina Abramović.

Grey Gardens – hieno ja salaperäinen mallisto surrealistisilla tapettikuvioilla

Grey Gardens – hieno ja salaperäinen mallisto surrealistisilla tapettikuvioilla

Beata Bouchtin yksityiskohtia täynnä olevia kuvia leimaa leikkisä ja surrealistinen kuvakieli. GREY GARDENS -kokoelmassa Beata Boucht on työstänyt kuvioista erityisen ylimitoitettuja vahvistaakseen tunnetta siitä kuin olisit hämyisen itkupajun alla tai tiheän aarniometsän ympäröimä.Kokoelma on saanut inspiraationsa muun muassa elokuvan Grey Gardens villiintyneestä puutarhasta – elokuvasta, joka kuvaa eksentristen päähenkilöidensä elämää rappeutuneessa kartanossaan East Hamptonissa, New Yorkissa. Kokoelman kuvissa on muun muassa koristeellisia kasvinlehtiä eri maisemista ympäri maailmaa, yksityiskohtia täynnä olevia kukkia, sukeltaen syvälle kasvien ainutlaatuisiin lehtisuoniin. Huolellisesti harkittu väriskaala tasapainottaa kuvien rohkeutta ja luo yllättävän rauhallisen vaikutelman.”Halusin luoda tapettikuvioita, jotka olisivat kestäviä eikä niihin kyllästyisi helposti. Kuvioita, joihin voisi kadottaa itsensä ja joista voisi jatkuvasti löytää jotakin uutta.Niiden yksityiskohdissa voisi levähtää ja antaa katseen eksyä mielikuvitusmaisemaan, ja löytää luonnossa jonkinasteisen rauhan.”sanoo Beata Boucht.Beata kutsuu itseään maksimalistiksi. Hänen taiteellinen prosessinsa koostuu eri tekniikoiden ja materiaalien sekoittamisesta, joiden avulla hän luo syviä ja komplekseja kuvioita eri kerroksien kanssa työskentelemällä. Prosessi alkaa yksityiskohtaisilla käsin piirretyillä lyijykynäpiirroksilla, joita seuraa akvarellilla tai guassilla värittäminen, kollaasitekniikka ja digitaalinen työstäminen.”Uskon että meistä tulee tulevaisuudessa kotejamme sisustaessa rohkeampia, uskallamme ilmaista itseämme enemmän ja meistä tulee persoonallisempia,”sanoo Beata Boucht.GREY GARDENS -kokoelma luo huoneelle komean kehyksen, millainen tahansa oletkin. Vangitsevat kuvat luovat spatiaalisen dynamiikan yksityiskohtien rikkaudella, jota on vaikea vastustaa.GREY GARDENS koostuu seitsemästä tapettikuviosta ja yhdeksästä julisteesta, joita myydään yksinoikeudella Photowallilla.

Tervetuloa Anna Maria Larsson – Photowallin uusi DIY-bloggaaja!

Tervetuloa Anna Maria Larsson – Photowallin uusi DIY-bloggaaja!

Hei Anna María! Mukavaa, että aloit blogataPhotowallille. Miltä se tuntuu?   Todella hauskalta! Olen kiinnittänyt huomioni teihin jo aikaisemmin ja mielestäni teillä on paljon jännittäviä tuotteita, joista pidän. Odotan innolla, että pääsen tutustumaan niihin vielä tarkemmin ja myös tekemään asioita! Siitä tulee mahtavaa!Kerro itsestäsi hieman heille, jotka eivät vielä tunne sinua.Olen Anna María Larsson ja olen luovan työn tekijä. Olen ollut näppärä käsistäni niin kauan kuin muistan, rakentanut omia juttuja ja luonut käsilläni. Minusta on kiva keksiä jo olemassa oleville asioille uusia käyttötarkoituksia ja kuvittelen toisinaan olevani MacGyver. Olen koulutukseltani Digital Art Director ja työskennellyt mainos- ja suunnittelutoimistoissa graafisena suunnittelijana, muotoilijana ja art directorina. Vuonna 2017 tulin toiseksi tee-se-itse-projekteja ja kotiremontointia koskevassa Superskaparna-kilpailussa. Pidän workshoppeja sekä lapsille että aikuisille, olen ollut DIY-toimittajana useissa aikakauslehdissä, näkynyt silloin tällöin TV:ssä, viimeksi Dessertmästarnas Jul-ohjelmassa, bloggaan, instagrammaan ja teen YouTube-videoita.Mitä työnkuvaasi sisältyy ja mistä aiot meille kirjoittaa? Kirjoitan artikkeleita ja luon DIY-projekteja, jotka toivottavasti inspiroivat yhä useampia tekemään itse. Tarkastelen tulevan vuoden trendejä tarkemmin, teen tuotetestejä ja useita erilaisia DIY-projekteja, joita on helppo seurata ja tehdä itse. On hauska pystyä luomaan muutoksia yksinkertaisilla tavoilla ja nähdä tuloksena muodostuvanjotakin uutta.Sen lisäksi pidän käsilläni luomisesta. Sillä on kehoon rauhoittava vaikutus ja se vähentää stressiä.Miten aloit blogata? Ja mistä pidät bloggaamisessa eniten? Olen blogannut todella monta vuotta. Aluksi päiväkirjamuodossa, kun muutin Piteåån opiskelemaan. Olen vuodesta 2014 jakanut jokseenkin säännöllisesti DIY-projektejani ja mitä olen luonut. Osittain kerätäkseni kaikki luomukseni samaan paikkaan, mutta myös huomattuani, että ihmisiä kiinnosti, kuinka olin projektini tehnyt. Blogista on siten tullut kanavani, jolla jaan vähän kaikenlaista elämästäni, mutta usein luominen on kaiken pohjalla. Koska blogini on osittain päiväkirjablogi, jonka myötä lukija voi seurata arkeani, minulla on laaja, hieno kokoelma muistoja asioista, joita olen tehnyt, nähnyt ja kokenut. On hienoa, että minulla on niin monta muistoa kerättynä yhteen paikkaan.Mikä on ikimuistoisin DIY-projektisi?Kaikki DIY-projektini, jotka tein Superskaparna-kilpailussa. Luominen rajoitetussa ajassa ja viisi kameraa ympärilläni, kun pitäisi olla luova ja tehdä hienoja juttuja. Se oli todellinen haaste! Olen silti uskomattoman tyytyväinen siitä, että onnistuin tekemään kaikkea mahtavasta kattokruunusta vanhoista leluautoista tehtyyn lamppuun, muovipulloista tehtyyn kaulakoruun, koirankoppiin, sängyn päätylautaan, taittoseinään, muutin kirppislipaston värikkääksi huopa- ja värinäytelmäksi, köysikaulakoruun, juhlakattaukseen ja paljon muuta. Sitä en koskaan unohda. Se oli hauskaa ja todella raskasta!

Nopea toimitus

Tilauksesi lähetetään 1–2 päivässä, ja toimitus on aina ilmainen. Mukana tapettiliima.

Täysi takuu

Haluamme asiakkaidemme olevan aina tyytyväisiä, joten tarjoamme 30 päivän palautusoikeuden ja rahat takaisin, ellet ole tyytyväinen.