Mittatilaustyönä tehdyt tapetit ja taulut. Ilmainen toimitus, lähetetään 1-2- päivän kuluessa.

Viherkasvit ja vihreä ympäristö parantavat tuottavuutta ja vähentävät stressiä

Viherkasvit ja vihreä ympäristö parantavat tuottavuutta ja vähentävät stressiä

On tunnettu tosiasia, että luonto voi auttaa lievittämään henkistä väsymystä rentouttamalla mielen ja näin parantaen työpanosta tai koulumenestystä. Tässä artikkelissa saat tietoja kasvien käytöstä sisustuksessa.  Kasvien lisääminen sisätiloihin: Vihreä ympäristö lievittää stressiä ja parantaa suorituskykyä.Kasvien maailmaan kuuluu lukematon määrä eri lajeja, ja nämä organismit käsitetään liikkumattomiksi ja oman ravintonsa tuottajiksi. Jo aikojen alusta kasveista on voitu valmistaa muita tuotteita, kuten ravintoa ja raaka-aineita, ja niitä on käytetty pilaantumisen estämiseen jne. Tiedetään myös, että planeettamme happivarastot ovat peräisin kahdesta lähteestä: ilmakehästä ja kasveista.On tiedetty jo kauan, että ihmisille on kasveista hyötyä monessakin mielessä. Sinun ei tarvitse olla biologi tai psykologi ymmärtääksesi, että kasveilla on monia hyviä vaikutuksia niiden kauneuden lisäksi. Kasvit auttavat mielen palauttamisessa henkisessä väsymyksessä, mikä parantaa suorituskykyä. Rakennuksissa tai jopa takapihalla näkyvillä olevat kasvit rauhoittavat ympäristöä. Tämä puolestaan rohkaisee ihmisiä oppimaan ja olemaan tarkkaavaisia. Viheralueet ovat paikkoja, joissa voi harrastaa fyysistä liikuntaa, mikä lievittää monissa taudeissa, kuten dementiassa, stressissä ja masentuneisuudessa. Kasvit parantavat lasten kognitiivisia, käyttäytymis- ja emotionaalisia puolia ja voivat vähentää ADD-oireita.Sinä ja ympäristöIhmiset ovat olleet kosketuksissa luonnon kanssa aina, ja tämä jatkuva yhteys luontoon on kehittänyt aivoja sen antamien ärsykkeiden ansiosta. Aivot ovat ainoa elin kehossamme, joka jatkaa kypsymistään syntymän jälkeen. On todettu, että vihreiden kasvien läsnäolo saa aikaan positiivisia tunteita, vaikuttaa tajuntaan ja edistää henkisestä väsymyksestä toipumisessa.Kognitiivisten toimintojen parantaminen kasveillaToimistossa työskentelevät pysyttelevät sisätiloissa tietokoneen äärellä noin kahdeksan tuntia päivässä. Useimmille tämä on uuvuttavaa ja stressaavaa. Siihen tulee vielä lisäksi kollegoista ja työympäristöstä tuleva stressi. Tutkimukset ovat osoittaneet, että kasvit toimistomiljöössä luovat miellyttävän ja terveellisen työympäristön. On todettu, että toimistotyöläisten työpanos parantui, kun sisäkasveja laitettiin työalueen sisäpuolelle. Työntekijöiden moraali parani, poissaolot vähenivät, koska sairastumiset vähenivät, ja työntekijöistä tuli tehokkaampia työssään. Tutkimukset ovat myös osoittaneet, että ne työntekijät, joilla on näköpiirissään kasveja, ovat muita tyytyväisempiä työhönsä ja ovat muita kärsivällisempiä ja vähemmän turhautuneita.Tämä pitää paikkansa myös koululaisten osalta. Lapset olivat tuotteliaampia, kun luokkahuoneisiin lisättiin kasveja. Tämän lisäksi todettiin, että heidän suorituskykynsä luovissa tehtävissä parani, mikä johtuu siitä, että kasvit antavat inspiraatiota ja stimuloivat lasten luovuutta. Samoin opiskelijat, jotka näkevät kasveja, selviytyvät paremmin tenteistä verrattuna niihin, joilla ei ole näkökentässään kasveja.Kasvit voivat lievittää stressiäStressi voidaan määritellä mielenterveydelliseksi tai emotionaaliseksi rasitukseksi tai jännitykseksi, joka johtuu haitallisista tai erittäin vaativista olosuhteista. Stressi voi johtaa erilaisiin patologisiin olotiloihin, joita voivat olla masennus, ahdistuneisuus ja uupumusoireet. Nämä eivät ole ikärajoitteisia, vaan ne voivat esiintyä kenellä tahansa ja ne voivat myös vaikuttaa henkilön henkiseen hyvinvointiin. Tutkimukset ovat osoittaneet, että ihmisillä, jotka harjoittavat fyysistä liikuntaa, on alentunut stressitaso. Tutkimusten mukaan myös puistot ja vihreät kasvit vähentävät stressiä.Tämä on totta myös masennuksen kohdalla, joka, kuten stressikin, voi ilmetä missä iässä tahansa. Myös masennuksen oireita lievittävät liikunta, parempi sosiaalisuus ja vuorovaikutus kasvien ja luonnon kanssa. Tämän takia masennuksen oireita voi lievittää paremmin kävelemällä ulkona viheralueella kuin liikkumalla ja treenaamalla sisätiloissa.Sisäkasvien lisääminen edistää terveyttä ja hyvinvointiaKasvien läheisyydessä olevilla ihmisillä on parempi keskittymiskyky ja muisti. Tämä pätee sekä kotona että työpaikalla. Tutkimuksissa on havaittu, että suorituskyky on parempi luonnossa. Tehtävät suoritettiin tarkemmin ja paremmilla tuloksilla verrattuna niihin, jotka eivät olleet luonnon ympäröimänä. Tämän takia työpaikoilla ja kodeissa tulisi olla koristekasveja sisällä.Sisusta sisätilasi kasveillaOn monia tapoja sisustustaa kasveilla, jolloin saadaan kasvien hyödyt käyttöön:1. Täytä kasveilla tyhjät alueet, kuten kodin nurkkaukset2. Jos sinulla on rajoitetusti tilaa sisällä, voit ripustaa kasvit. Tällä tavoin voit hyödyntää ja maksimoida tilasi ja samalla saat lisäkauneutta asuntoosi.3. Käytä kasveja seinäkoristeina4. Sisäkasvien lisääminen pöytäkoristeeksi5. Kasvien käyttö huoneen jakajana6. Zen-puutarhan luominen työpaikalle ja kotiin7. Kasvien lisääminen käytävälle

Pienillä olohuoneen muodonmuutoksilla saa merkittäviä tuloksia

Pienillä olohuoneen muodonmuutoksilla saa merkittäviä tuloksia

Tutustu olohuoneen muodonmuutokseen, jonka avulla siitä tulee upea ja viehättävä. Annamme tässä vinkkejä ja ideoita olohuoneunelmasi toteuttamiseen.  Pienet olohuoneen muodonmuutokset saavat aikaan ison muutoksenMonet haluavat tehdä muodonmuutoksen olohuoneeseensa, jotta siitä saataisiin isomman tuntuinen. Sopivilla keinoilla ahdas huone muuttuu viihtyisäksi ja kodikkaaksi. Huoneesta saa miellyttävän sisustamalla sopivasti niin, että valo ja tila maksimoidaan. Värien, mittakaavan ja suhteiden oikealla käytöllä saat olohuoneeseesi unelmiesi muodonmuutoksen.Monet ovat arkoja kokeilemaan uutta, mutta ei kannata pelätä uuden kokeilemista! Vanhasta sisustustyylistäsi tai vanhoista ideoistasi kiinni pitäminen ei ehkä ole paras ratkaisu huoneesi muodonmuutokselle. Muista, että olohuoneesi on se paikka, jossa voit rentoutua ja viihtyä. Tässä on muutamia keinoja olohuoneen muodonmuutokseen, jotta se tuntuisi suuremmalta.Kerro, kerro kuvastinPieni tila saadaan näyttämään suuremmalta peilien avulla. Esimerkiksi kokopitkän peilin asentaminen kahden ikkunan väliin huiputtaa silmää näkemään kolmannen ikkunan ja auttaa myös maksimoimaan luonnonvaloa. Lisäksi kokopitkä peili tuo rentouttavaa ja kodikasta tunnelmaa huoneeseen. Suuret peilit toimivat myös asunnon katseenvangitsijoina.Lisäämällä huoneeseen valoisuutta on yksi tärkeä tekijä viihtyisän ja kodikkaan olohuoneen luomisessa. Peili laitetaan valon lähteen, kuten kynttilän tai lampun taakse, ja näin valoisuus lisääntyy, millä on huoneeseen hämmästyttävä vaikutus.Tiedämme, että useimmat olohuoneen muodonmuutosprojektit ovat kalliita emmekä halua antaa sinua ideoita, joiden käytöstä päättäminen on sinulle hankalaa. Suuremmat peilit saattavat olla hieman kalliita, joten mikset kokeilisi alennettuun hintaan tai kirpputoreilta ostettujen pienempien peilien ryhmää. Maalaa peilien kehykset samalla värillä ja kokoa niistä peiliryhmä seinälle. Sillä on sama vaikutus kuin yhdellä suurikokoisella peilillä, mutta pääset halvemmalla.Neutraalien värien ja sopivien huonekalujen käyttö olohuoneen muodonmuutoksessaNeutraalit värit eivät ole suinkaan tylsiä, vaan niillä voi saada aikaan ison muodonmuutoksen pienessä olohuoneessa. Neutraalit värit seinissä ja katossa, ja jopa lattiassa, laajentavat huonetta, koska ne ikäänkuin työntävät seiniä kauemmaksi. Sen lisäksi vaaleat sävyt tekevät huoneesta valoisamman ja luovat rauhoittavan tunnelman. Tekstuurielementtien merkitys korostuu neutraaleja värejä käytettäessä. Neutraalit värit ovat myös turvallisimpia värejä, koska niitä voi yhdistää melkein mihin tahansa. Jos haluat muuttaa huoneen tunnelmaa, säilytä neutraalit värit ja lisää koristeita, kuten edullisia kirkasvärisiä tyynyjä vastakohdaksi seinien värille.Samalla tavalla voit lisätä muutamia kevyitä huonekaluja, joilla saat huoneesta suuremman tuntuisen. Huonekalujen tulisi olla väriltään vaaleita, jotta ne lisäävät huoneen tilavuutta.Katso ylösUseimmat haluaisivat korkeakattoisen asunnon. Ennen kiinteistö- ja asunnonvälittäjät käyttivät korkeaa kattoa myyntivalttina. He tiesivät, että potentiaaliset ostajat halusivat mieluummin korkean katon, koska se saa huoneen tai talon näyttämään isommalta. Tutkimukset myös osoittavat, että korkea katto on yhteydessä vapaudentunteeseen ja se myös laukaisee haluamme tutkia avaruutta.Jokaisessa huoneessa on kaksi ulottuvuutta, pystysuora ja vaakasuora. Jos olohuoneesi katto on korkea, katsetta ylöspäin vievä sisustus johdattaa huomion sinne. Tätä voi edistää hankkimalla katosta lattiaan ulottuvat verhot tavallisten verhojen tai sälekaihtimien sijaan. Lisäksi pienet tai keskikokoiset taideteokset saavat huoneen tuntumaan tavallista suuremmalta. Tällaiset taideteokset ovat mainioita olohuoneen muodonmuutoksessa, koska niiden avulla katse siirtyy ylöspäin.

Helppoja vinkkejä, joiden avulla kotisi pysyy siistinä

Helppoja vinkkejä, joiden avulla kotisi pysyy siistinä

Haluatko pitää kotisi siistinä? Seuraamalla antamiamme neuvoja saat kodistasi ihanan paikan.  Näin pidät kotisi siistinäJoka päivä tuo mukanaan ongelmia. Niinkin yksinkertainen asia, kuin sotku lattialla saattaa saada meidät vihaisiksi tai ainakin ärsyyntymään. Kukapa ei toivoisi, että kaikki sujuisi aina hyvin. Tässä saat muutamia vinkkejä, joilla pidät kotisi siistinä:Suunnittele aktiviteetit etukäteenSuunnittele jo etukäteen, mitä aiot tehdä. Parasta on siivota kotisi huoneet yksi kerrallaan. Esimerkiksi huomenna siivoat makuuhuoneen, seuraavana päivänä olohuoneen ja sitä seuraavana päivänä keittiön. Tällä tavalla voit keskittyä vain yhteen huoneeseen kerrallaan ja saatuasi sen siivottua, siirryt seuraavaan huoneeseen. Kerro myös muille perheenjäsenille suunnitelmasi, jotta kaikki tietävät siitä ja voivat osallistua kodin siivoamiseen.Liikkuminen kodin eri osissaLiikkuessasi kodin eri osissa nouki väärissä paikoissa olevat tavarat ja laita ne paikoilleen. Näin sinun ei tarvitse kulkea edestakaisin siivotessasi ja tuhlata energiaa siihen. Voit käyttää koria, johon laitat kaikki väärissä paikoissa olevat tavarat, ja päivän lopuksi voit laittaa ne paikoilleen.Kannattaa myös tarkastaa henkilökohtaisten tavaroiden säilytyspaikat, kuten auto, hyllyt, laukut, sivupöydät. Monesti pikkuroskat, kuten muistilaput, kauppakuitit, karkkipaperit ja nenäliinat unohdetaan heittää roskiin. Älä säästä kaikkea vaan heitä tarpeettomat tavarat pois. Roskakoreja kannattaa laittaa sopiviin paikkoihin, jotta niihin on helppo heittää pikkuroskat, jotta ne eivät jää lojumaan ympäriinsä.Penni ajatuksistasiMyönnä pois, että sinäkin laitat kolikot joskus taskuusi tai yöpöydälle. Mitä jos yrittäisit laittaa vaihtorahat lompakkoosi tai säästöön vaikka purkkiin, jolloin ne eivät loju ympäriinsä. Tämä on erittäin tärkeää etenkin jos sinulla on taapero, koska pikkulapset saattavat laittaa suuhunsa kaikenlaisia pikkutavaroita. Ja kuten ennen sanottiin, penni on miljoonan alku, joten säästämällä pikkukolikoita, voit ehkä ostaa niillä jotain mukavaa.Kirjoitusvälineet ja muut pikkutavaratMonesti papereita, kyniä ja muistilappuja on ympäriinsä. Järjestä ne työpöydällesi tai paikkaan, jossa niitä tarvitset. Voit hankkia laatikon, jossa säilytät näitä tarvikkeita ja josta ne löytyvät kätevästi niitä tarvitessasi. Pidä laatikko paikassa, josta se on helppo löytää ja laita tavarat sinne takaisin käytön jälkeen. Tämä pätee myös paperiklipseihin ja muihin toimisto- ja koulutarvikkeisiin. Meillä on joskus tapana kerätä niitä tiettyyn paikkaan, ja kun ne ovat sotkuisena kasana, ne alkavat ärsyttämään. Joten jos haluat pitää kotisi siistinä sotkuista, laita ne samaan paikkaan käytön jälkeen.Vaatteita kaikkiallaKotisi ei ole sinun vaatehuone. Laita vaatteet niille kuuluville paikoille. Likaiset vaatteet kuuluvat pyykkikoriin ja puhtaat vaatteet laitetaan vaatehyllyyn tai -kaappiin. Jos aiot pestä pyykkiä, täytä pesukone illalla ja laita vaatteet aamulla heti pesun jälkeen kuivumaan. Viikkaa pestyt vaatteet aina, koska se säästää energiaasi ja sähköä, koska silloin niitä ei tarvitse silittää.

Uudista vanha kesämökkisi moderniksi näillä yksinkertaisilla keinoilla

Uudista vanha kesämökkisi moderniksi näillä yksinkertaisilla keinoilla

Kesä lähestyy kovaa vauhtia ja monella onkin jo ajatuksissa mahdollisuus rentoutumiseen ja ulkoaktiviteetteihin ja se paikka, jossa aiomme kesällä viettää aikaa. Tässä saat hieman tietoa kesämökin modernisoimisesta ja sisustamisesta. Vanhan kesämökkisi modernisointiKesämökki on erinomainen paikka istahtaa alas, rentoutua ja harrastaa lempiharrastuksia ja muita aktiviteetteja. Kesämökin sisustuksessa heijastuu persoonallisuutesi ja tyylisi. Sen lisäksi se on muistoja herättävä paikka, jossa voit viettää vapaa-aikaasi.Täydellisen modernin kesämökin suunnittelemissa tulee ottaa huomioon monia seikkoja aina arkkitehtuurista sen moderniin sisustamiseen. Näiden seikkojen tulee sopia yhteen, jotta voidaan luoda haluamasi tyyli. Modernin talon sisustamisessa kuluu aikaa sekä suunnitteluun että toteuttamiseen.Useimmat kesämökkien omistajat luottavat siihen, että sisälle tulee riittävästi luonnonvaloa. Kesämökissä tulisikin olla mahdollisimman monta ikkunaa. Kesämökistä avautuva hieno näköala on myös tärkeä tekijä.Modernien talojen sisustamiseen on tarjolla lukemattomia ideoita. Ulkopuolen sisustamiseen on monia keinoja, kuten erilaiset lasipaneelit monenlaisissa kehyksissä. Sisätilojen sisustuksen suunnitteluun sisältyy keittiö, tyylikäs olohuone ja kodikkaat makuuhuoneet. Monenlaisten eri mallien ansiosta moderni kodinsisustus on hauskaa ja mielenkiintoista. Valitse ensin eniten uutta sisustusta tarvitseva huone, jolloin sopivan värin, lattiapäällysteen ja lisäesineiden valitseminen helpottuu.Monien mielestä talon valkoiseksi maalaaminen tekee siitä modernin. Tärkeintä olisi kuitenkin valita väri omien ja perheen mieltymysten mukaan. Tutkimukset ovat osoittaneet, että värit vaikuttavat käyttäytymiseen ja talon persoonallisuuteen.Lattiapäällysteeseen on myös tarjolla monia vaihtoehtoja. Monet haluavat säilyttää kesämökin perinteisen tyylin, jolloin puulattia on ihanteellisin. Nykyisin vaihtoehtona voi olla myös betoni tai kivilattia, joilla saadaan taloon moderni ilme ja ne sopivat hyvin yhteen tyyliltään modernien huoneiden kanssa.Vinkkejä vanhan kesämökin sisustamiseenVanhan kesämökin sisustaminen ei ole niin hankalaa kuin monesti luullaan. Suunnittelet sen vain etukäteen ja päätät haluamasi tyylin. Kannattaa aloittaa valaisimista. Tarjolla on monenlaisia valaisintyyppejä ja -malleja, joten kannattaa miettiä jo etukäteen millaisia valaisimia haluat, jotta muu sisustaminen olisi helpompaa. Kesämökin siivoaminen turhasta tavarasta ja peilien ripustaminen seinille luovat illuusion isommista sisätiloista.Voit myös valita itse kesämökin sisustusesineet. Jotkut haluavat käyttää vain yhtä väriä, jotta sisätilat näyttäisivät moderneilta, ja vaihtavat tekstiileitä ja tekstuuria silloin tällöin. Kodin esineet tulisi pitää mahdollisimman vähinä, jotta kesämökkiin ei tule sinne sopimatonta tavaraa. Sisätilat näyttävät suuremmilta, kun asettelet huonekalut sopivalla tavalla ja käytät vaaleita värejä, joihin yhdistät kirkkaimpia värejä ja peilejä.

Mainioita vinkkejä, joilla pieni huone saadaan näyttämään isommalta

Mainioita vinkkejä, joilla pieni huone saadaan näyttämään isommalta

Pieni tila ei ole välttämättä epämukava. Tässä saat muutamia vinkkejä pienen tilan maksimoimiseen.  Vinkkejä, joilla pieni huone saadaan näyttämään isommaltaKoti, jossa on pienet huoneet, ei välttämättä merkitse rajoituksia. On monia tapoja, joilla huoneen käyttöä voi maksimoida ja samalla saada se näyttämään isommalta. Tässä muutamia vinkkejä, joista voisi olla hyötyä:1. Huonekalujen järjestäminen - vuoteen tai muun huonekalun työntäminen kiinni seinään ei välttämättä tarkoita sitä, että saat enemmän tilaa. Yritä hahmottaa huonekalut huoneeseen niin, että niiden ympärille jää hengitystilaa. Näin saat aikaan vaikutelman lisätilasta.2. Huoneen maalaaminen vaaleilla väreillä - vaaleat värit, kuten kerma, valkoinen, vaaleanharmaa ja sininen tekevät huoneesta valoisan ja avaran. Vastakohtana ovat tummat värit, jotka todennäköisesti tekevät huoneesta pienemmän oloisen.3. Käytä peilejä - peilit ovat yksi nopeimmista tavoista saada huone näyttämään suuremmalta. Voit ripustaa minkäkokoisen peilin tahansa, jos ne ovat vain tarpeeksi isoja luodakseen illuusion suuremmasta huoneesta.4. Taitettavat huonekalut - huonekalut, jotka voi taittaa silloin kun niitä ei käytetä, säästävät tilaa.5. Käytä yhtä väriä - maalaa seinät ja reunustat ja yksityiskohdat saman värin eri sävyillä. Voit käyttää valkoista päävärinä ja sen eri sävyjä seinän muisssa osissa.6. Tumma katto - kuten aikaisemmin mainittiin, valkoinen avartaa huonetta ja tummanvärinen katto tuo syvyyttä ja luo illuusion korkeasta katosta.7. Tavaroiden järjestäminen - järjestele tavarasi, kuten kirjat ja valokuvakehykset, värin ja koon mukaan. Näin pidät asuntosi siistinä ja samalla tavarasi ovat tyylikkäästi järjestyksessä.8. Valaistus - päivänvalo luo illuusion tilasta, mutta illalla voit käyttää siroja lattialamppuja.9. Ovet - ovet ja kaappien ovet vievät paljon tilaa, ja siksi ovien poistaminen onkin mainio tapa saada lisää tilaa.10. Hyllyt - kokeile katosta lattiaan ulottuvia hyllyjä, jotka antavat korkeuden tuntua. Näin saat myös hyvät säilytystilat tavaroillesi.11. Koriste-esineet - laita esille vain esineitä, jotka ovat tärkeitä, pidä loput piilossa. Sinun ei tarvitse laittaa kaikkia koriste-esineitä nähtäville, etenkin jos sinulla on vähän tilaa. Vaihda esineitä muutaman viikon välein, jotta jokainen esine saa olla esillä.Pienet huoneet voidaan sisustaa niin, että maksimoidaan tila ja sen käyttö. Kannattaa poistaa kaikki tavarat, joista et pidä, jotta ne eivät vie tilaa. Muista, että ylläolevista vinkeistä voi olla apua, kun haluat saada pienen huoneesi näyttämään isommalta. Niitä ei kuitenkaan ehkä voi käyttää kaikissa tiloissa. Käytä mielikuvitustasi ja tee pienestä huoneestasi suurempi! Onnea matkaan!

Kuinka keittiön pieni muodonmuutos tekee siitä aivan uuden

Kuinka keittiön pieni muodonmuutos tekee siitä aivan uuden

Oletko kyllästynyt keittiösi sisustukseen ja järjestykseen? Tässä saat muutamia vinkkejä keittiön pieneen muodonmuutoksen, jolla saat sen tuntumaan aivan uudelta.  Kuinka keittiön saa pienillä muodonmuutoksilla aivan uudenoloiseksiJoskus kyllästymme keittiömme tai muun huoneemme järjestykseen ja sisustukseen. Tiedät varmasti tunteen, kun keittiösi nykyinen järjestys ja sisustus ei enää sovi tyyliisi. Haluat keittiöösi pienen muodonmuutoksen, jolla saat sekä keittiösi että itsesi uudistumaan.Monet psykologit ehdottavat kodin uudelleenjärjestelyä säännöllisin väliajoin, ja tässä tapauksessa on kyse keittiön pienestä muodonmuutoksesta. Muodonmuutoksella on yhteys luovuuteen ja mielialan kohottamiseen. Se vaikuttaa ympäristöön, kohottaa mielialaa, tuottaa mielihyvää ja tuo tehokkuuden tunnetta. Tuntuu hyvältä, kun kaikki esineet ovat paikoillaan keittiössä ja samalla tunnet myös olosi hyväksi.Vinkkejä keittiön pieneen muodonmuutokseen:Keittiön muodonmuutosta pidetään kalliina projektina, mutta sitä sen ei tarvitse olla. Voit tehdä keittiöön pienen muodonmuutoksen pienelläkin budjetilla, ja tuloksena on ihana uudenlainen keittiö, johon olet todella tyytyväinen.Tässä muutamia hyviä keittiön pienen muodonmuutoksen vinkkejä pienelle budjetille:1. Vaihda keittiöhana - kaupasta löytyy monenlaisia hanoja. Osta uusi hana, joka on mitoiltaan juuri sopiva kytkentäputkeen. Useimmissa moderneissa hanoissa on monia toimintoja perinteisiin verrattuna. On mm. ilman käsiä toimiva, vettä säästävä, painettava hana jne. Hankkimalla uuden hanan saat uutta ilmettä keittiöösi, ja jopa uuden tavan pestä astioita ja käsiäsi.2. Laita ripustusnaulakko - erittäin hyödyllinen ruokakomeroon ja keittiön seinälle, koska siihen voi ripustaa välineitä ja muita keittiötarvikkeita. Sen voi halutessaan maalata seinän väriseksi.3. Asenna vedettävät laatikot - laatikoita on monenlaisia, ja niitä voi ostaa rautakaupoista ja ne on helppo asentaa muutamassa tunnissa. Varmista vain kaapin laatikkoaukot, jotta osaat ostaa sopivankokoiset laatikot.4. Hanki liitutaulu - valitse keittiöstä sopiva alue, johon voit laittaa liitutaulusi tai valkotaulusi, johon voit kirjoittaa muistiin työlistoja, ostoslistoja ja muistutuksia. Voit myös ostaa vain kehykset ja laittaa sen oveen kiinni. Maalaa kehyksen sisällä oleva alue liitutaulumaalilla, jolloin sitä voi käyttää liitutaulun tapaan.5. Vaihda kahvat - verkko- ja rautakaupoista saat monenlaisia kahvoja, jotka voit vaihtaa vanhan astiakaapin kahvojen tilalle. Valitse tyylikkäät ja modernit kahvat, jotka sopivat yhteen keittiösi teeman kanssa.6. Maalaa kaappisi - saat keittiöstä viihtyisämmän, pirteämmän ja iloisemman maalaamalla kaapit kirkkailla väreillä.7. Uudista varastotilat - tämä tulee vähän kalliimmaksi, koska sinun on hankittava uudet kaapit, mutta teet keittiöösi upean uuden sisustuksen.Keittiön pieni muodonmuutos ei välttämättä ole niin haastava kuin ensin voisi luulla. Eikä sen tarvitse olla myöskään kallis, koska sinulla on käytettävissäsi monia eri mahdollisuuksia. Tutkimukset ovat osoittaneet, että uudelleenjärjestely ja muodonmuutos saa aikaan hyvän mielen. Parannuksia voi tehdä pienelläkin rahamäärällä. Tällaiset muutokset saavat sinut tuntemaan itsesi luovaksi ja kekseliääksi.Muutokset tuovat mukanaan myönteisiä asioita.

Kumpi kannattaa palkata, kätevä yleismies vai alan ammattilainen?

Kumpi kannattaa palkata, kätevä yleismies vai alan ammattilainen?

Kätevä yleismies ja alan ammattilainen pystyvät molemmat kunnostamaan kotiasi. Kumman haluat kotiisi? Tässä artikkelissa annamme perustietoja siitä, kumpaa kannattaa käyttää kotisi kunnostustöissä.  Kätevä yleismies vai alan ammattilainen? Kumman palkkaat?Yleismiehen ja alan ammattilaisen työt ovat monesti samanlaisia. Kuitenkin on tärkeää tietää heidän eronsa, jotta tiedät kumpaa käyttää asuntosi kunnostamisessa. Kannattaakin miettiä tarkkaan kumman palkkaat kotisi erilaisiin remonttihommiin. Miksi? Koska jos palkkaat väärän henkilön, se saattaa tulla sinulle kalliiksi. Pahimmillaan siitä koituu paljon vahinkoa projektillesi. Joten pidä mielessä, että yleismies ja alan ammattilainen ovat kaksi eri asiaa.Kätevä yleismies vai alan ammattilainenYleismies määritellään henkilöksi, joka on taitava monissa kodin kunnostustöissä, kuten remonttihommissa, korjaustöissä, putkitöissä ja sähkötöissä. Näillä henkilöillä ei ole virallista pätevyyttä, lisenssejä tai tarvittavaa ammattitutkintoa. Joissakin maissa on tarjolla kursseja ja seminaareja, joilla voi hankkia tarvittavat pätevyydet juuri tietylle osa-alueelle, kuten puusepän tai maalarin töihin. Yleismies voi tehdä monenlaisia kunnostustöitä. Yleensä yleismies saa maksun työstään, mutta jotkut tekevät hommia ilmaiseksi, kuten kodin omistajat tai tee-se-itse-henkilöt. Projektit voivat olla pieniä tai isoja, kuten seinän korjausta, maalausta, puusepän töitä tai huonekalujen kokoamista. Nykyään on niin helppo saada tietoa internetistä, joten monet etsivät sieltä tietoja, miten korjata ja kunnostaa itse. Se on kustannustehokasta, kun vain käytät oikeita materiaaleja ja työkaluja ja tiedät mitä teet.Yleismiehiä ei pidetä nykyisin alan ammattilaisina, kuten putkiasentajia, sähköasentajia tai kirvesmiehiä. Heitä ei pidetä yhtä ammattitaitoisina ja heidän statuksensa on alempi alan ammattilaisiin verrattuna. Monet ryhmät ja järjestöt haluaisivat muuttaa käsitystä palkatuista yleismiehistä. Nykyisin korostetaan ammattitaitoa ja monia erikoistaitoja ja tietoja kodin kunnostustöissä.Alan ammattilainen on ollut oppisopimuskoulutuksessa, työskennellyt, opiskellut ja ollut harjoittelijana ja saanut todistukset. Nämä henkilöt ovat suorittaneet tutkintoja ja saaneet pätevyyden harjoittamaansa ammattiin.Useimmiten alan ammattilaisilla on oma ryhmä projekteja varten. Heillä on oma tiimi apuna projektin luonteesta riippuen. Jos asiakas haluaa uudistaa keittiönsä, ammattilainen tarvitsee avukseen mm. putkiasentajan, sähköasentajan ja rakennusmiehen. Joskus tarvitaan myös purkuryhmä tällaisiin projekteihin. Jos asiakas haluaa viihdekeskuksen kellariinsa, palkattu alan ammattilainen tarvitsee tiimiinsä sähköasentajan, rakennusmiehen ja lattianlaittajan.Itse kunnostustyön aikana alan ammattilainen ohjaa tiimiään ja valvoo sitä. Alan ammattilainen tekee myös kokonaisarvion tilanteesta. Toisin sanoen alan ammattilainen tekee koko kunnostus- tai remonttiprojektin verrattuna yleismieheen, joka tekee vain yksittäisiä hommia. Tämän takia alan ammattilaisen palkkaaminen onkin paljon kalliimpaa yleismiehen palkkaamiseen verrattuna.Kumpi valita? Kätevä yleismies vai alan ammattilainen?Kun valitset henkilöä, olipa se yleismies tai ammattilainen, tekemään tietyn homman, sinun on oltava tietoinen siitä, mitä projekti sisältää. Jos tarvitset vain apua vain yksinkertaisiin korjauksiin tai nopeisiin pikkutöihin, jotka voisit ehkä tehdä itsekin, sinun ei kannata palkata alan ammattilaista vaan yleismies sopii näihin töihin. Jos kyseessä on isompi projekti, kuten uudistusremontti tai asunnon suurentaminen, yleismies ei ole oikea henkilö siihen hommaan. Muista aina yleismiehen ja ammattilaisen erot valitessasi lisäapua.

Nopea toimitus

Tilauksesi lähetetään 1–2 päivässä, ja toimitus on aina ilmainen.

Täysi takuu

Haluamme asiakkaidemme olevan aina tyytyväisiä, joten tarjoamme 30 päivän palautusoikeuden ja rahat takaisin, ellet ole tyytyväinen.