Viherkasvit ja vihreä ympäristö parantavat tuottavuutta ja vähentävät stressiä

On tunnettu tosiasia, että luonto voi auttaa lievittämään henkistä väsymystä rentouttamalla mielen ja näin parantaen työpanosta tai koulumenestystä. Tässä artikkelissa saat tietoja kasvien käytöstä sisustuksessa.

Kasvien lisääminen sisätiloihin: Vihreä ympäristö lievittää stressiä ja parantaa suorituskykyä.

Kasvien maailmaan kuuluu lukematon määrä eri lajeja, ja nämä organismit käsitetään liikkumattomiksi ja oman ravintonsa tuottajiksi. Jo aikojen alusta kasveista on voitu valmistaa muita tuotteita, kuten ravintoa ja raaka-aineita, ja niitä on käytetty pilaantumisen estämiseen jne. Tiedetään myös, että planeettamme happivarastot ovat peräisin kahdesta lähteestä: ilmakehästä ja kasveista.

On tiedetty jo kauan, että ihmisille on kasveista hyötyä monessakin mielessä. Sinun ei tarvitse olla biologi tai psykologi ymmärtääksesi, että kasveilla on monia hyviä vaikutuksia niiden kauneuden lisäksi. Kasvit auttavat mielen palauttamisessa henkisessä väsymyksessä, mikä parantaa suorituskykyä. Rakennuksissa tai jopa takapihalla näkyvillä olevat kasvit rauhoittavat ympäristöä. Tämä puolestaan rohkaisee ihmisiä oppimaan ja olemaan tarkkaavaisia. Viheralueet ovat paikkoja, joissa voi harrastaa fyysistä liikuntaa, mikä lievittää monissa taudeissa, kuten dementiassa, stressissä ja masentuneisuudessa. Kasvit parantavat lasten kognitiivisia, käyttäytymis- ja emotionaalisia puolia ja voivat vähentää ADD-oireita.

Sinä ja ympäristö

Ihmiset ovat olleet kosketuksissa luonnon kanssa aina, ja tämä jatkuva yhteys luontoon on kehittänyt aivoja sen antamien ärsykkeiden ansiosta. Aivot ovat ainoa elin kehossamme, joka jatkaa kypsymistään syntymän jälkeen. On todettu, että vihreiden kasvien läsnäolo saa aikaan positiivisia tunteita, vaikuttaa tajuntaan ja edistää henkisestä väsymyksestä toipumisessa.

Kognitiivisten toimintojen parantaminen kasveilla

Toimistossa työskentelevät pysyttelevät sisätiloissa tietokoneen äärellä noin kahdeksan tuntia päivässä. Useimmille tämä on uuvuttavaa ja stressaavaa. Siihen tulee vielä lisäksi kollegoista ja työympäristöstä tuleva stressi. Tutkimukset ovat osoittaneet, että kasvit toimistomiljöössä luovat miellyttävän ja terveellisen työympäristön. On todettu, että toimistotyöläisten työpanos parantui, kun sisäkasveja laitettiin työalueen sisäpuolelle. Työntekijöiden moraali parani, poissaolot vähenivät, koska sairastumiset vähenivät, ja työntekijöistä tuli tehokkaampia työssään. Tutkimukset ovat myös osoittaneet, että ne työntekijät, joilla on näköpiirissään kasveja, ovat muita tyytyväisempiä työhönsä ja ovat muita kärsivällisempiä ja vähemmän turhautuneita.

Tämä pitää paikkansa myös koululaisten osalta. Lapset olivat tuotteliaampia, kun luokkahuoneisiin lisättiin kasveja. Tämän lisäksi todettiin, että heidän suorituskykynsä luovissa tehtävissä parani, mikä johtuu siitä, että kasvit antavat inspiraatiota ja stimuloivat lasten luovuutta. Samoin opiskelijat, jotka näkevät kasveja, selviytyvät paremmin tenteistä verrattuna niihin, joilla ei ole näkökentässään kasveja.

Kasvit voivat lievittää stressiä

Stressi voidaan määritellä mielenterveydelliseksi tai emotionaaliseksi rasitukseksi tai jännitykseksi, joka johtuu haitallisista tai erittäin vaativista olosuhteista. Stressi voi johtaa erilaisiin patologisiin olotiloihin, joita voivat olla masennus, ahdistuneisuus ja uupumusoireet. Nämä eivät ole ikärajoitteisia, vaan ne voivat esiintyä kenellä tahansa ja ne voivat myös vaikuttaa henkilön henkiseen hyvinvointiin. Tutkimukset ovat osoittaneet, että ihmisillä, jotka harjoittavat fyysistä liikuntaa, on alentunut stressitaso. Tutkimusten mukaan myös puistot ja vihreät kasvit vähentävät stressiä.

Tämä on totta myös masennuksen kohdalla, joka, kuten stressikin, voi ilmetä missä iässä tahansa. Myös masennuksen oireita lievittävät liikunta, parempi sosiaalisuus ja vuorovaikutus kasvien ja luonnon kanssa. Tämän takia masennuksen oireita voi lievittää paremmin kävelemällä ulkona viheralueella kuin liikkumalla ja treenaamalla sisätiloissa.

Sisäkasvien lisääminen edistää terveyttä ja hyvinvointia

Kasvien läheisyydessä olevilla ihmisillä on parempi keskittymiskyky ja muisti. Tämä pätee sekä kotona että työpaikalla. Tutkimuksissa on havaittu, että suorituskyky on parempi luonnossa. Tehtävät suoritettiin tarkemmin ja paremmilla tuloksilla verrattuna niihin, jotka eivät olleet luonnon ympäröimänä. Tämän takia työpaikoilla ja kodeissa tulisi olla koristekasveja sisällä.

Sisusta sisätilasi kasveilla

On monia tapoja sisustustaa kasveilla, jolloin saadaan kasvien hyödyt käyttöön:

1. Täytä kasveilla tyhjät alueet, kuten kodin nurkkaukset

2. Jos sinulla on rajoitetusti tilaa sisällä, voit ripustaa kasvit. Tällä tavoin voit hyödyntää ja maksimoida tilasi ja samalla saat lisäkauneutta asuntoosi.

3. Käytä kasveja seinäkoristeina

4. Sisäkasvien lisääminen pöytäkoristeeksi

5. Kasvien käyttö huoneen jakajana

6. Zen-puutarhan luominen työpaikalle ja kotiin

7. Kasvien lisääminen käytävälle