Tapetilla ananas

Ananas on viimeksi kuluneen vuoden aikana valloittanut ilmiönä väri- ja muotomaailman. Kynttilänjalat, julisteet, tyynynpäälliset – you name it! Niinpä mekin Photowallilla olemme tarttuneet trendiin. Nyt rohkeimmat sisustajat voivat tapetoida kokonaisen seinän lempihedelmällään.

Abacaxi - Curd
Abacaxi - Curd

Ei ole oikeastaan mikään ihme, että ananas on noussut suureen suosioon. Se on mehukkaan eksoottinen hedelmä, joka saa meidät unelmoimaan matkustelusta ja kesästä ja jonka muodon rinnalla oma tuttu omenamme kalpenee.

Ananas on ollut arvossaan myös aiemmin historian aikana. 1600-luvulla hedelmä oli harvinainen ja kallis, joten siitä muodostui rikkauden ja vieraanvaraisuuden symboli. Illallispöytä koristeltiin ananaksella oman aseman pönkittämiseksi. Tuon ajan arkkitehdit kiirehtivät omaksumaan ananaksen muotokielen valaisimiin, tekstiileihin ja jopa rakennuksiin. Tiesitkö, että Ranskassa ananaksella on oma päivänsä? Jos tarkkoja ollaan, se on 11. syyskuuta.

Nykyään ananas on esillä joka toisessa kodissa ja joka toisen ihmisen päällä. Yllä olevan kuvakollaasin kuvat ovat peräisin Pinterest-tililtämePassion for pineapple(kai seuraat meitä  Pinterest?)

Pineapple
Pineapple

Tämän Pineapple-aiheen on suunnitellut saksalainen kuvittajaRina Donnersmarck. Se sopii hyvin lastenhuoneeseen tai vaikka keittiöön tehosteseinäksi.

Abacaxi - Curd
Abacaxi - Curd
Abacaxi - Dust
Abacaxi - Dust

Jos pidät abstraktista ilmaisusta, ruotsalaiskuvittaja Iwa Herdensjö aihe nimeltä Abacaxi voi olla enemmän makuusi. Se sopii hienosti aiheeksi tehostetapettiin.

Wild at Heart
Wild at Heart

Ananas on piilossa myös tässä Beata Bouchtin aiheessa nimeltä Wild at heart.

Aikaisemmin suosikkiaihe oli pöllö, nyt se on ananas. Minkä uskot olevan seuraava suuri sisustustrendi?