Tässä ovat vuoden 2019 sisustustrendit

Miltä vuoden 2019 sisustustrendit näyttävät? Mitä suurilta sisustusmessuilta on noussut esille? Bloggaaja, luovan työn tekijä ja tee-se-itse-ammattilainen Anna María Larsson on koonnut vuoden trendit yhteen auttaakseen sinua oikeaan suuntaan. Sukella mukaan trendien syvyyksiin!

Mielikuva: 101 copenhagenJotunNew Works Studio.

Kestävyys on keskiössä

Vuonna 2019 esiintyy kaikkein selkeimmin kestävyys, joka toivottavasti pysyy mukana pitkään. Se näkyy punaisena lankana kaikessa ja on monen sisustustrendin pohjana. Ajattele aina kierrätystä ensin ja olet heti oikeilla jäljillä. Kodeissa huutokauppalöydöt yhdistetään kirpputorilöytöjen ja perintöhuonekalujen ja tavaroiden kanssa. Uudelleenmaalaaminen, muuttaminen ja jo omistuksessa olevasta huolehtiminen ovat sekä hyväksi ympäristölle että trendin mukaista. Vähän väriä lisäämällä tai tapetoimalla huonekalut saadaan tuntumaan sangen vaivattomasti aivan uusilta.

Veistokselliset muodot ja käsin tehdyt käsityöt

Käsin tehty ja epätäydellinen pääsevät nyt esille. Kaikki yksittäisistä taidekäsityöläisistä suuriin ketjuihin tekevät massatuotantona tuotteita, joiden tulee tuntua uniikeilta ja käsin tehdyiltä. Veistoksia nähdään kaikissa mahdollisissa muodoissa, niin itse sisustuselementteinä kuin veistoksellisuutena käyttöesineissä, kuten esimerkiksi valaisimissa ja maljakoissa. Jännittävät muodot ja rakenteet ovat käsin kosketeltavia.

Mielikuva: BeckersDnilvaPhotowall

Kuivatut kasvit

Kodin kasvien saralla siirrymme lyhytikäisistä, ympäri maailman lennätetyistä perjantaikukkakimpuista kestävämpään vaihtoehtoon kuivattujen kasvien, korsien ja oksien myötä. Kaikki käy ruo’oista vehnäntähkiin, puiden oksiin ja puutarhan pensaisiin. Pidämme kestävyyden mielessä ja annamme itsemme haaveilla ja odottaa aikaa, jolloin lähellä kasvatettuja kukkia on taas saatavilla ja niitä voi ostaa kotiin.

Pohjoismaiset puulajit ja korkeakiiltoiset pinnat

Ruotsalaiset puulajit ovat nappivalinta sekä trendien että kestävyyden kannalta. Niitä nähdään sekä vaaleina että tummaksi petsattuina. Rottinkia nähdään yhä niin isompien huonekalujen kuin pienempien käyttöesineiden materiaalina. Jo jonkin aikaa suosittuna ollut messinki saa nyt antaa tilaa korkeakiiltoiselle ruostumattomalle teräkselle.

Mielikuva: Tine K, Beckers

Voimakkaat värit ja beige uutena pohjavärinä

Jos luomme katsauksen vuoden 2019 väreihin, on johtavana ajatuksena juuri VÄRI.

Olemme vähitellen siirtyneet vaaleasta ja raikkaasta tämänhetkiseen värimaailmaan. Värejä sekoitetaan paljon ja niille annetaan tilaa. Lämpimät beigen sävyt ovat uusi valkoinen. Beige muodostaa vaalean pohjan, joka on aiemmin ollut valkoinen ja harmaa. Jos pidät beigestä, voit joko edetä varovaisesti vaalean sävyn kanssa, tai jos olet rohkea, lähteä vahvasti liikkeelle ja valita lähes ruskean värin.

Vaaleanpunainen ja punainen pysyvät yhä kuumina. Vaaleanpunaista löytyy nyt lämpimissä korallin sävyissä, ja jopa ruosteenvärisen tai likaisen vaaleanpunaisena. Punaista näkyy enemmän aksenttivärinä yksityiskohdissa, kuten tomaatinpunaisena tuolina, joka pulpahtelee esiin tämän tästä sosiaalisessa mediassa ja sisustusmessuilla.

Mielikuva Jotun, PhotowallBeckers

Vihreä, sininen ja keltainen ovat kaikki pysyneet pinnalla jo tovin ja pysyvät jatkossakin. Vihreissä sävyissä on ripaus harmaata, ja vihreä väri ottaa myös enemmän tilaa ja sitä käytetään suurilla pinnoilla, kuten seinissä. Sinistä väriä nähdään petrolista kobolttiin, etenkin aksenttivärinä. Myös keltainen väri pysyy mukana aiemmasta sesongista ja piristää yksittäisiä huonekaluja tai yksityiskohtia, kuten tekstiilejä.

Uusi tulokas, joka on pitkään ollut hankala ja paitsiossa, on liila väri, joka nyt ottaa vahingon takaisin! Syreeninliilat värit nousevat esiin ja tuntuvat hyvin harmonisilta.

Jos olet kaivannut väriä, niin nyt on tullut aika uskaltaa säväyttää sekä sisustuksessa että vaatetuksessa! Uskalla sekoittaa odottamattomia yhdistelmiä ja kokeilla. Vaikutun todella paljon siitä, mitä olen nähnyt ja näen. Etenkin siitä, että meidän pitää harkita vielä uudemman kerran, huolehtia siitä, mitä meillä jo on muuttamalla sitä yksinkertaisilla tavoilla. Toivottavasti kestävyysajattelu ei ole pelkästään trendi, vaan muuttaa kulutustottumuksiamme pitkällä tähtäimellä.

Avainsanat vuodelle 2019

• Kestävyys. Kestävyydestä tulee yhä tärkeämpi elementti sisustaessamme ja valitessamme materiaaleja.

• Kuivatut kasvit. Vaihdamme leikkokukat kuivattuun pampasruohoon tai kauniisiin, kuivattuihin kimppuihin.

• Paljon väriä! Nyt väri saa ottaa tilaa ja sitä saa mielellään sekoittaa toisten värien kanssa. Jotkin vuoden trendiväreistä ovat: beige (beige on uusi valkoinen), lämpimät maanläheiset värit, lämmin vaaleanpunainen, koralli tai oranssiin vivahtava vaaleanpunainen, keltainen eri sävyissä sekä aksenttivärinä että huoneen päävärinä, syreeninliila, vihreät sävyt, jotka mielellään voivat vivahtaa harmaaseen sekä punaiset yksityiskohdat ja aksentit.

• Puu on tulossa takaisin. Puu ja luonnon materiaalit, kuten rottinki, bambu ja ruotsalaiset puulajit, kuten mänty, kuusi, honka, saarni ja paljon muuta, ovat vielä tulossa.

• Korkeakiiltoiset pinnat tulevat takaisin ja syrjäyttävät matan. Korkeakiiltoinen teräs, ruostumaton teräs ja hopea ottavat tilaa, messinki säilyy mukana, mutta sillä on nyt kilpailijoita.

• Veistokselliset muodot. Näemme enemmän pyöreitä, kuhmuisia muotoja huonekaluissa ja sisustusyksityiskohdissa. Veistoksia sekä koriste-esineinä että veistoksellisina muotoina on valaisimissa, maljakoissa, pöydissä, keramiikassa ja monessa muussa.

• Kierrätys on keskiössä. Uutta luodaan vanhasta. Kierrätetyt huonekalut saavat uuden elämän esimerkiksi uudella värillä, kankaalla tai vaihtamalla yksityiskohtia, kuten kahvoja tai nuppeja.

Photowall Suosikki

Studio Metaflorica - Wildflowers Lining The Trail Purple & Wildflowers Lining The Trail - KakiFlaking Plaster Wall, Shingled Roof & Wooden Plank WallLemon - Brume - Old Blush & Watercolour Pastel Pink

Anna María Larsson, luovan työn tekijä, innoittaja ja tee-se-itse-ammattilainen. Uskoo vakaasti, että kaikki ovat luovia ja pystyvät luomaan, ja että se vaatii vain hieman harjoitusta. Näkyy tasaisin väliajoin TV:ssä, pitää workshoppeja ja esitelmiä. Jakaa luomuksiaan ja inspiraationkohteitaan blogissa ja Instagram-tilillä @dnilva.