Kuviomuotoilija Lena Holtzbergin haastattelu

Olemme iloisia esitellessämme uuden suunnitteluyhteistyön ruotsalaisen tekstiilitaiteilija Lena Holtzbergin kanssa. Lena on ollut tuottelias kuviosuunnittelija yli 20 vuoden ajan. Hän on työskennnellyt muun muassa H&M:lle, piirtänyt tilauksesta useille ruotsalaisille tapetti- ja tekstiiliyrityksille, kuten Höie of Scandinavialle, Åhlensille sekä ollut tuottelias myös Englannissa ja Italiassa.Tapettikokoelma “Joyous Creations” on hänen ensimmäinen tapettikokoelmansa Photowallille ja se on luonnolle kunnianosoitus, jossa kukat ja luonnon oma loisto ovat keskipisteessä.

Tapetti: Cheetah Reveries Cognac and Turqouise

Beckman ja kuviomuotoilu

Lena Holtzberg on ollut kiinnostunut piirtämisestä lapsuudestaan lähtien. Se, että piirtämisestä tulisi osa hänen ammattiaan, oli itsestään selvää aivan alusta lähtien. Kouluttautuessaan Beckmanin taidekorkeakoulussa hän suuntautui kuviomuotoiluun, ja valmistumisensa jälkeen vuonna 1997 hän sai välittömästi työpaikan suunnittelijana H&M:n silloisessa postitilausyksikössä Rowellsissa.

Sen jälkeen hän on luonut kuvioita useille suurille ruotsalaisille tekstiili- ja tapettiyrityksille sekä työskennellyt suunnittelustudioissa Englannissa ja Italiassa. Nykyisin hän toimii freelancerina omalla Chiconique-tuotemerkillään. Yhteistyössä Photowallin kanssa Lena on muotoillut tapettikokoelman, joka on kunnianosoitus luonnon kauneudelle ja monimuotoisuudelle.

Tapetti: Resting Tigress - Denim and Beet

“Joyous Creations” -  kunnianosoitus luonnolle

Luonto on aina ollut Lena Holtzbergin suurin inspiraation lähde, mikä näkyy sekä hänen orgaanisissa kuvioissaan että värivalinnoissaan.

Ihastelen ja ihmettelen planeetallamme esiintyvää uskomatonta lajirunsautta sekä sitä, kuinka taidokkaasti ja mielikuvituksellisesti muotoutuneita kasveja ja eläimiä onkaan olemassa. Mitä epätodennäköisempiä, lähestulkoon epätodellisia lajeja kohtaankaan, sitä vaikeampaa on uskoa darwinistiseen satunnaisteoriaan. Luonnosta on minun näkemykseni mukaan mahdotonta olla innoittumatta!

Lena Holtzberg kuvailee työskentelytapaansa orgaaniseksi, ahkeraksi ja mutkattomaksi.
Luova prosessi alkaa sillä, että hän etsii inspiroivan kuvan eläimestä tai kauniista hyönteisestä. Kuvasta muodostuu kuvion lähtöpiste. Sen jälkeen hän valitsee kukkia ja lehtiä, jotka ovat kiinnostavia muodoiltaan, väreiltään ja piirteiltään. Ja sitten hän alkaa piirtää, suunnittelematta tai ajattelematta liikaa.

Alkuperäiskappaleeni kasvavat orgaanisesti ja ainoa tavoitteeni on luoda jotakin miellyttävää, keskipisteessä kasvit ja eläimet, jotka voivat tuottaa iloa muille.
Tapetti: Cockatoo Paradise - Honey and Silver

Tapettikokoelma Joyous Creations koostuu viidestä käsinpiirretystä, harmonisesta kuviosta – Cockatoo Paradise, Resting Tigress, The Iguana Dream, Cheetah Reveries och Butterfly Poetry, jotka luovat upean, viihtyisän tunteen tilasta riippumatta.